Lain mukaan valtuuston kokoukset ovat avoimia kaikille kuntalaisille. Sen sijaan lautakuntien kokoukset ovat suljettuja, ellei lautakunta toisin päätä.

Päätöksenteon avoimuuden kannalta olisi tärkeää, että kuntalaiset pääsisivät tutustumaan laajemmin siihen prosessiin, miten kunnissa päätöksiä tehdään. Tämä lisäisi myös päättäjien ja kuntalaisten vuorovaikutusta ja edistäisi asiallisempaa ja rakentavampaa keskustelukulttuuria.

Edellä mainittujen seikkojen johdosta esitän, että Raahessa järjestettäisiin avoimen päätöksenteon teemaviikko, jolloin lautakunnat järjestäisivät kokouksensa avoimena. Lisäksi teemaviikolla voisi olla esimerkiksi valtuuston järjestämä kyselytunti, jossa kuntalaiset pääsisivät esittämään kysymyksiä ja keskustelemaan päättäjien kanssa. Teemaviikolle voisi rakentaa myös muuta ohjelmaa, luentoja yms. jotka käsittelisivät esimerkiksi kuntalaisdemokratiaa yleisesti, mutta myös päätöksentekoon lähiaikoina tulevien isojen asioiden esittelyä kuntalaisille.